Kuka?
Moro! Olen Noora Hakulinen, 25-vuotias journalistiikan maisteriopiskelija ja opiskelija-aktiivi. Haluan tehdä Tampereesta kaupungin, johon on hyvä tulla, opiskella, elää ja jäädä.
Kasvoin Savonlinnassa, mutta Tampereesta tuli kotini jo yli viisi vuotta sitten ja olen juurtunut tänne nopeasti. Fuksina hyppäsin innolla mukaan opiskelijayhteisön rakentamiseen omassa ainejärjestössäni, mutta viime vuonna löysin itseni jo Tampereen ylioppilaskunnan puheenjohtajan paikalta. Tein töitä vuoden ajan opiskelijoiden edunvalvonnan parissa ja intohimoni vaikuttamiseen kasvoi entisestään. Matkani aikana olen oivaltanut, että kun tarpeeksi moni tarttuu toimeen, muutos on mahdollinen. Nyt haluankin tehdä töitä koko Tampereen ja Pirkanmaan eteen.
Nuorten ääni on päätöksenteossa aliedustettuna. Haluan siksi olla tuomassa erityisesti nuoren opiskelijan näkökulman mukaan päätöksiin, jotta meillä on kestävä tulevaisuus. Mun Tampereelta löytyy edullisia asuntoja, toimiva joukkoliikenne ja mahdollisuuksia työllistyä. Mun Pirkanmaalta löytyy inhimillistä päihdepolitiikkaa ja toimivat mielenterveyspalvelut ilman loputonta jonottamista.
Kokemukseni ovat opettaneet, että politiikka on ennen kaikkea taitoa kuunnella ihmisiä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Politiikka on arvovalintoja, ja minä valitsen kestävyyden, oikeudenmukaisuuden ja sivistyksen. Tampere ei ole mulle mikä tahansa kaupunki, vaan koti. Rakennetaan siitä yhdessä paikka, johon jokainen voi jäädä ja jossa jokainen voi hyvin.
Teemat
Koulutus – sivistys kuuluu kaikille!
Koulutus on yhteiskuntamme perusta. Se on investointi, joka tuottaa osaamista, innovaatioita ja hyvinvointia. Koko ikäni olen kuullut, että koulutus kannattaa, mutta samalla olen nähnyt, miten koulutuksesta on leikattu kerta toisensa jälkeen. Vaikka juuri tätä taidokasta työvoimaa Suomi tarvitsee menestyäkseen.
Tampereen on pidettävä kiinni asemastaan Suomen parhaana opiskelijakaupunkina ja oltava koulutuksen ykkönen. Se tarkoittaa sivistykseen satsaamista jokaisella koulutusasteella. Perusopetuksen ja toisen asteen resurssit on turvattava, sillä laadukas opetus on jokaisen lapsen ja nuoren oikeus.
Korkeakouluopiskelijat on ajettu ahtaalle. Tuista on leikattu, velkataakka kasvaa, ja ostovoima on pohjamudissa. Vaikka Tampere ei voi yksin ratkaista kaikkia opiskelijoita kohtaavia haasteita, se voi näyttää suuntaa koko Suomelle siinä, miten opiskelijoiden taakkaa kevennetään. Tämä tarkoittaa sujuvaa arkea: kohtuuhintaista asumista, toimivaa joukkoliikennettä, riittäviä harjoittelupaikkoja ja sitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu päätöksenteossa.
Mun Tampereella sivistys ja koulutus kuuluvat kaikille, eikä niitä uhrata säästötoimien nimissä.
Työllisyys – reilut työmarkkinat ja mahdollisuus menestyä!
Moni nuori muuttaa Tampereelle opiskelupaikan perässä, mutta tutkinnon jälkeen monet muuttavat pois, koska sopivaa työtä ei löydy. On tärkeää panostaa työllisyyteen, houkuteltava uusia työpaikkoja ja tuettava yrittäjyyttä yhdessä koulutuslaitosten kanssa.
Nuorten työllistymismahdollisuuksia on parannettava. Tämä tarkoittaa lisää harjoittelupaikkoja, joustavampia työpolkuja ja kriittistä tarkastelua kielivaatimuksiin, jotta kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuudet paranevat.
Julkisen sektorin on tärkeää tarkastella palkka- ja työhyvinvointitasoaan. Hyvinvointialueella on varmistettava, että hoitoalan ammattilaisille voidaan tarjota kilpailukykyiset palkat ja hyvät työolot, jotta Pirkanmaa pystyy tuottamaan elintärkeitä palveluita asukkailleen. Kaupungin täytyy huolehtia, ettei työvoimapula syö meiltä varhais- ja perusopetuksen opettajia ja tukihenkilökuntaa.
Mun Tampereella on reilut työmarkkinat ja jokaisella mahdollisuus menestyä.
Hyvinvointi – ennaltaehkäisyä ja huolenpitoa jokaisesta!
Hyvinvointi kuuluu kaikille taustasta riippumatta. Jokaisen tulee saada tarvitsemansa apu oikea-aikaisesti ja sujuvasti.
Tarvitsemme kattavia mielenterveys- ja päihdepalveluja, joissa kynnys on niin matala, ettei siihen voi kompastua. Palveluihin pääsyn ei pidä jäädä kiinni byrokratiasta tai pitkistä jonoista. Nuorten mielenterveyskriisiin on vastattava päättäväisesti.
Pirkanmaan hyvinvointialue voi suurimpana hyvinvointialueena näyttää suuntaa saavutettavilla ja yhdenvertaisilla palveluilla. Hoidon on oltava saatavilla myös niin, että apua löytyy myös suomea taitamattomille.
Panostaminen ennaltaehkäiseviin palveluihin on paitsi inhimillinen, myös taloudellisesti järkevä ratkaisu. Mitä aikaisemmin apua saa, sitä vähemmän ihminen joutuu kärsimään. Samaan aikaan se säästää merkittävästi kalliin erikoissairaanhoidon ja kriisipalveluiden kustannuksissa. Investoimalla terveyteen ja hyvinvointiin ajoissa kevennetään siis tulevaisuuden hoitotaakkaa.
Mun Pirkanmaalla pidetään jokaisesta huolta.
Kestävyys – tulevaisuuteen katsovaa päätöksentekoa!
Kestävässä kaupungissa niin ihmiset kuin ympäristö voivat hyvin. Tampereen kasvu ei saa tapahtua luonnon ja elämänlaadun kustannuksella, vaan sen on perustuttava ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviin ratkaisuihin.
Tampere on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, ja tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii määrätietoisia päätöksiä. Joukkoliikennettä on kehitettävä edelleen niin, että se on aidosti houkutteleva vaihtoehto saavutettavuuden ja hintatason puitteissa kaikille kaupunkilaisille. Kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä on edelleen parannettava. Myös luontoalueiden suojelu on tärkeämpää kuin koskaan luontokadon kiihtyessä. Arvokkaiden ekosysteemien lisäksi ne ovat myös asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeitä virkistysalueita. Lisäksi lapsiin ja nuoriin panostaminen on kestävyyskysymys, sillä ilman hyvinvoivaa nuoruutta meillä on pahoinvoiva tulevaisuus.
Mun Tampereella kestävyydessä on kyse paitsi ympäristöstä, myös oikeudenmukaisuudesta.
